Hyvää kuuluu ja väsyttää

Ensimmäinen kouluviikko Osaralla luonnonvaratuottajaopintojen parissa loppui eilen, viimeinen työviikko ennen kolmen kuukauden opintovapaata alkaa tänään. Olen nukkunut joka yö kahdeksasta kymmeneen tuntia, mutta silti herätyskellon soidessa on pitänyt torkuttaa ainakin kolmesti, ennenkuin ole saanut revittyä itseni ylös. Veto on aivan totaalisesti pois ja nytkin ajatuksissa on siirtyä tästä sohvalla loikoilusta yläkertaan päiväunille, ennenkuin tarvii lähteä loskan keskelle rämpimään kohti töitä. Viisi yövuoroa, sitten koittaa vapaus.

Osaralla on ollut ihanaa! Opiskeltiin erilaisia metsä- ja suotyyppejä, lajintunnistusta, kompassin käyttöä ja ekologiaa. Suunnistettiin hieman koulun pihapiirissä ja kuukauden päästä olevalla seuraavalla lähijaksolla mennään maastoon koko päiväksi, ja kokkaillaan safkatkin siellä. Syttyi ihan valtava retkeilykuume ja tarve päästä bongaamaan meillä talvehtivia lintuja! Oi ja oma kompassi pitää ostaa ja reenailla sen kanssa kulkemista, se oli hauskaa.

Meiltä on matkaa koululle melkein seitsemänkymmentä kilometriä ja minullahan ei tosiaan ole edes ajokorttia, mutta luotin sataprosenttisesti siihen, että kun kohtalo minut niin pontevasti siihen kouluun järjesti, niin kyllä se on miettinyt tuon kyytipuolenkin valmiiksi. Ja niinhän se oli, olen päässyt päivittäin kulkemaan ihan lähelläni asuvan ystävällisen luokkatoverin kyydissä ❤ Samanlailla kyytijutut on järjestyneet Frantsilaankin kulkiessa ja siellä onkin seuraava lähijakso tiedossa ensi viikon lopulla. (Rakas kohtalo, voisitko järkätä jotenkin mut vielä sinne ayurvedakouluunkin?) 

Tämä väsymys on kyllä jotain ihan posketonta ja samaa on valittanut moni muukin. Nokkosuutekuuri ja D-vitamiinitabut ovat nyt paikallaan, mutta tiedän kyllä edellisten vuosien perusteella, että tämä menee ohi ihan vaan odotellen. Ehkä blogin päivitystahtikin siitä sitten taas virkistyy! 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s