Shamaanimatkan jälkeen

Huhhuh. Oon tosiaan parhaillaan Kangasalan Lepokodissa Shamanismin peruskurssilla. Tulin tänne perjantaina kymmenen muun osallistujan sekä ohjaajien kanssa. Tää paikka on ihan mielettömän hieno 1800-luvun lopun valtava hirsirakennus, joka on toiminut niin naisten kansanopistona (aikakautenaan pelkästään naisille suunnattu opetus oli hyvin edistysmielinen ajatus), matkalais- ja taiteilijakotina kuin yksityisasuntonakin. Historian voi aistia täällä ihan joka nurkassa (ja kummitukset myös.) Majoitumme somissa kahden hengen huoneissa, jotka on ainakin täällä alakerrassa sisustettu jonkun väriteeman mukaan ja minut oli mieltymyksiäni tietämättä päätetty sijoittaa retronkeltaiseen/oranssiin päätyhuoneeseen. Todella kodikas paikka mummulamaisine sisustuksineen. Kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan, jos mahdollisuus on! Pelkästään talon näkeminen pihasta käsin on kokemisen arvoista ja kesäisin täällä on myös pieni puoti, jossa myydään paikallisia tuotteita.
Perjantai-ilta meni orientoituen, tutustuen ja rentoutuen. Lauantai oli “pääpäivä”, eli sen ohjelmana oli tehdä aamupäivällä rumpumatka Aliseen ja illalla Yliseen. Matkalle lähdetään maaten lattialla patjoilla, sähkövalot sammutettuna, silmät sidottuna (jos niin tykkää, helpottaa keskittymistä) ja ohjaajien shamaanirummutuksen saattelemana.

Aliseen lähdetään kulkemalla itse valitusta paikasta voimakkaasti alaspäin. Kulkea voi vaikka luolan onkaloa pitkin, puunjuurta myötäillen tai suoraan maan läpi. Rummutuksen kaikuessa osallistujat siirtyvät oman voimansa avulla shamanistiseen tietoisuuden tilaan eli kyse on tavallaan tajunnan laajentamisesta ja sen avulla kätketyn todellisuuden löytämisestä.

Mulle tää kurssi on yhden kirjan sekä useiden nettisivujen lukemisen lisäksi ensi kosketus shamanismiin. Ennen ensimmäistä matkantekoa en oikein tiennyt mitä odottaa ja koitinkin lähtöpaikkani jälkeen vain kovasti löytää jotain alaspäin menevää käytävää tai onkaloa, kuten Shamaanin tie kirjassa kuvattiin. Ensimmäisen matkan tarkoituksena oli mennä Aliseen löytämään oma voimaeläin. Jotenkin semmoisten netissä kiertävien “vastaa viiteen kysymykseen ja generaattori valitsee sinulle voimaeläimen”-testien vuoksi voimaeläin-sanalla on ainakin omassa päässäni ollut vähän sellainen korni kaiku, mutta parempaakaan termiä ei oikein ole ja sana kyllä kuvaa täysin sitä mitä Alisesta haetaan, vaikkakaan ihan aina kyseessä ei ole eläin. Mun ensimmäinen matkayritys ei onnistunut enkä päässyt liikkeelle yhtään mihinkään. Kun rummutus loppui ja kaikki olivat palanneet arkitodellisuuteen mietin, että mitähän noi muut nyt musta ajattelee kun en pystynytkään. Onneksi en sitten kuitenkaan ollut ainoa, jolla matkanteko tyssäsi heti alkuunsa. Kun onnistuneet olivat kuvailleet muille oman matkansa, pääsimme me muut pienessä porukassa erilliseen tilaan yrittämään uudestaan. Mulle ei oikeestaan sen ekan epäonnistuneen yrityksen jälkeenkään tullut sellaista superpettynyttä oloa, että oisin aatellut etten onnistu ikinä, vaikka tottakai ärsytti oma jumitus kun muilla oli ollut tosi antoisia reissuja. Toisella kerralla päätin vaihtaa lähtöpaikkaa ja luopua ennakko-odotuksistani matkanteon alun suhteen, annoin tavallaan vaan mennä ja yritin olla mahdollisimman mukavasti.

Ja Aliseenhan siitä sitten lähdettiin.

Matkalla oleminen oli vähän kuin valveunen näkemistä. Tiedostin kyllä koko ajan missä fyysinen ruumiini makasi ja mitä huoneessa tapahtui, mutta moinen maallisuus ei kiinnostanut minua tippaakaan, vaan mieli seikkaili aivan muilla reiteillä. Matka oli todella tunteellinen kokemus ja voimaeläimen löytäminen hyvin hämmentävää, se kun ei ollut lainkaan sellainen kuin odotin – ja toisaalta taas aivan ilmiselvä. Itkin silmäsiteeni märäksi. Matkalta palattiin kun ohjaaja löi merkiksi rumpuunsa neljä kertaa neljän terävän rummutuksen sarjan. Meitä oli viisaasti ohjeistettu ottamaan muistiinpanovälineet patjojemme viereen ja heti matkasta tarpeeksi toivuttua se kirjoitettiin itselle tuoreeltaan muistiin. Omasta muistikirjoistani täyttyi kummankin matkan jälkeen kolme sivua. Illalla toteutetun Ylisen matkan aluksi minulla oli myös lähtövaikeuksia, mutta pääsin kuitenkin liikkeelle hetken sähläämisen jälkeen ja löysin matkalta itselleni henkioppaan.

Oon lukenut shamanismista ekoja kertoja silloin, kun melkein kymmenen vuotta sitten tutkin ahkerasti erilaisia luonnonuskontoja. Shamanismi viehättää mua hyvin monella tapaa, juuri luontoyhteytensä ja kätketyn etsimisen vuoksi. Mulle on aina ollut ilmiselvää, että maailmassa on niin paljon muutakin kuin vain silmillä nähtävät asiat.

Ennen tänne saapumista kuvittelin, että kertoisin blogissa tosi avoimesti siitä, millaista matkantekeminen oli ja mitä siellä näin. Kokemus oli kuitenkin niin intiimi ja henkilökohtainen, että tuntuu, etten tahdo kertoa siitä juuri kenellekään. En suoraan sanoen kestä yhden yhtä vähättelevää tai epäuskoista kommenttia, saati naurua tai kyselyä siitä, että mitä täällä oikein on vedetty kun näin sekaisin ollaan että luullaan jossain matkustelevamme. (Voi luoja että oisin kyllä kaivannut punkkulasillista aina välillä.) Heti matkan jälkeen oli kyllä hyvä jakaa oma kokemus muille osallistujille ja kuulla heidän omistaan, vaikka luulen, että olen tässäkin asiassa ennemmin yksin tekijä kuin tällaisten seuramatkojen ystävä. Hieman ensimmäisen matkan jälkeen tuli myös jotenkin tosi syvästi yksinäinen olo, kun tajusi sen, ettei oikein ole ketään tuttua joka voisi ymmärtää mitä täällä olen käynyt läpi.
Vaikka matka tehtiin henkisillä voimilla, otti se myös fyysisesti erittäin koville. Olin koko päivän todella uupunut, kaipasin kotiin, oli tosi kova nälkä (onneks täällä on ihan huiput ruoat!) ja sellainen olo, kuin olisi paiskonut jotain tosi kovaa duunia koko päivän. Meinasin jo kieltäytyä toisen matkan tekemisestä kun ajattelin, etten vain jaksa. Matkojen lisäksi tällaiselle introvertille on ollut myös tosi raskasta olla sosiaalisena ihan uusien ihmisten kanssa ja olenkin hakeutunut oman huoneen rauhaan aina heti tilaisuuden tullen.

Olen nähnyt parin viime viikon ajan aina nukkuessani ihan superpaljon unia. Herätessäni en ole kunnolla muistanut niitä, mutta olen tiennyt, että koko uniaika on ollut todella levotonta ja sekavaa. Viime yö oli ensimmäinen syvän ja rauhallisen unen yö pitkään aikaan ja tuntuu, että vaikka sisälleni tuli omalla tavallaan uutta surua ja yksinäisyyttä, sinne tuli myös suuri voima ja rauha.

Näpytän tätä tekstiä kännykällä sängyssäni lojuen. Tänään on palautumispäivä ja lounaan jälkeen pääsee takaisin kotiin. Kaipaan juuri nyt ihan hirvittävästi kaikkea maallista! Omaa sohvaa ja Netflixiä ja aivoja narikkaan, en jaksa analysoida itseäni enkä kasvaa henkisesti enää yhtään mihinkään suuntaan. Siksi päätin kirjoittaa tämän kaiken tänne nyt heti, sillä kotona en varmaan jaksaisi (ja lisäksi minulla on tässä ollut sopiva hetki kun heräsin jo kaksi tuntia ennen aamiaisaikaa). Olen vastaillut yksityisviesteihin ja esimerkiksi Instagramin inboxissa voi halukkaat kysellä yksityiskohtia matkoista enemmänkin, mutta tänne ihan julkiseen tilaan en nyt välitä niitä tämän enempää jakaa.

Huikee viikonloppu. En olisi uskonut, että näin rankka ja intensiivinen.

Onko lukijoilla ajatuksia tai kokemuksia aiheeseen liittyen?

6 thoughts on “Shamaanimatkan jälkeen

  1. Ihan älyttömän mielenkiintoista! Voin todellakin uskoa että nuo rumpumatkat ovat niin henkilökohtaisia juttuja, ettei niitä viitsi ainakaan blogiin jakaa, ja niin ne kai pitää ollakin. Ei sitä varmaan voi käsittää ellei itse ole samaa kokenut (eikä ne kellään varmasti ole samanlaiset). Se pelkkä rummun ääni on jo jotenkin niin maagisen hieno että karvat nousee pystyyn, vaikka on katsellut sitä vaan telkkarista. 🙂

    Ja varmasti on ollut uuvuttava reissu, kaikki henkinen kasvaminen on äärettömän raskasta ja siihen lisäksi vielä iso ryhmä ihmisiä ympärille, huhhuh! Itselle olisi tullut varmaan samanlainen olo, ei vaan voimat riittäisi noin isoon henkiseen ponnistukseen, sekä olemaan sosiaalinen uusien ihmisten keskellä. Mutta onneksi on sallittua vetäytyä omiinkin oloihinsa, tuskin sitä kukaan siellä ihmettelee. 🙂

    Kiitos kun avasit tätä kurssiviikonloppuasi meille! ❤ Oon mielenkiinnolla odotellut millaista siellä oli. 🙂

    Like

    • Kiitos kommentista ❤
      Juuri lähdin kotiinpäin, en kyllä muista koska olisi viimeksi ollut näin koti-ikävä!! Uupunut fiilis mutta oon tästä viikonlopusta silti tosi kiitollinen. Nyt hetkeksi kaikki henkisyys sivuun ennenkuin sitä jaksaa työstää lisää 🙂

      Liked by 1 person

  2. On kyllä todella mielenkiintoista! Ja hyvin ymmärrän, että kokemus on ollut niin intiimi ettei siitä halua kaikille kailottaa. Ja saan hyvin kiinni tuosta yksinäisyyden tunteesta, kun on kokenut jotain mitä ei oikein voikaan jakaa toisten kanssa. Oi ihmiseloa!

    Like

    • Kiitos kommentista ❤
      Sulla on varmaan töiden puolesta tosi paljon semmosta arvokasta kokemusta, minkä vaan joutuu pitään itellä. Ja jos jonkun verran voikin jakaa, niin varmasti niin tuhottoman paljon ennakkoluuloja ihmisillä, ettei vaan pysty/jaksa. Oi eloa, tosiaan!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s