Uusi blogikoti

helvetti4.JPG

Hei sinä! Onpa kiva kun tulit tänne. Pirtti-blogi piti majaansa lily.fi-sivustolla reilun parin vuoden ajan, mutta tänä syksynä koitti sopiva aika muuttaa ihan omilleen. Toivottavasti kaikki ihanat vakilukijat löytävät kuitenkin juttujeni pariin edelleen! Siirsin mukanani muutaman viimeisimmistä postauksista, mutta suurin osa vanhoista teksteistä saa jäädä arkistoon vanhaan osoitteeseen. Jos olet uusi lukija, käy ihmeessä siellä tutkimassa!

(Yllä oleva kuva on otettu kesälomalla Helvetinjärven kansallispuistossa. Olimme siellä yhden yön vaelluksella, ja reissun aikana minä totesin, että Karhunkierrokset ja muut eivät kyllä todellakaan tule olemaan minun juttuni vaikka niistä aina olen haaveksinut. Rakastan eräilyohjelmia kuten Peltsin Lappi ja Erätulilla, mutta jo ensimmäisten rinkka selässä vietettyjen kilometrien jälkeen ymmärsin, että minuntyylinen metsäilyni on ihan jotain muuta: Tahdon poiketa poluilta, halailla puita, kyykkiä koukkia ja noukkia ja häsätä kaikennäköistä, sen sijaan että joudun kulkemaan paikasta A paikkaan B puolta omaisuutta mukana raahaten. Painavan rinkan kanssa oli ihan mahdotonta pysähtyä kuvaamaan pitkospuilla loikkinutta pientä sammakkoa ja maisemien katselukin häiriintyi, kun piti pitää tasaista tahtia kohti yöpymispaikkaa muiden mukana. Onneksi tämä asia tuli selväksi tuolla noin kuudentoista kilometrin reissulla eikä vaikka jossain Lapin erämaassa!)

jäkälä.JPG

Tällä uudella sivustolla kommentoiminen on paljon helpompaa kuin edellisellä, joten toivottavasti jätät merkin käynnistäsi. Tykkää-nappi on vaihtunut sydämestä tähdeksi. Yritin tehdä blogista kaikinpuolin mahdollisimman helppokäyttöisen sekä selkeän ja kuulisin mielelläni mielipiteitänne!  Ulkoasun muokkaaminen on kyllä edelleen työn alla, eihän täällä tosiaan ole vielä edes banneria ylhäällä kiikkumassa, mutta hiljaa hyvä tulee (sanoo ihminen joka ei vaan just ny ehi).

Blogia on kaikkein helpointa seurata tykkäämällä Pirtin Facebook-sivusta, jonne aina päivitän uusimmat postaukset. Kuten tiedätte, blogin päivitystahti on tasaisen epätasainen, mutta Instagramissa huipputärkeitä juttujani voi seurata aikalailla päivittäin. Mikäli seuraa useampaakin WordPress-pohjaista blogia, kannattaa tehdä itselleen tänne käytäjätunnus, jolloin saa seuratut blogit ja kommenttiosioiden keskustelut helposti ruotuun. Esimerkiksi Valoa ja Itse Minna Mänttäri ovat myös täälä samoilla hoodeilla.

Nähdään, nähdäänhän? ♥

16 thoughts on “Uusi blogikoti

  1. Hei ihana uusi koti! Lähtötekstissäsi vilkkuikin jo kaksi mainosta ikävästi. Haluaisin kysyä uuden sivun luomisesta. Pidän myös blogia Lilyssä ja harkitsen vakavasti lähtöä sieltä. Nyt en vaan tiedä mikä blogipohja valita. Maksatko nyt jotain pohjasta ja vaatiko jotain erityisiä atk-taitoja?

    Like

    • Mää valitsin tämmösen pohjan, joka maksoi 4e kuussa (piti maksaa vuodeksi kerralla). Tälleen sai ihan oman osoitteen 🙂 Mutta täältä saa myös ilmaisen osoitteen, tyyliin wordpress.com/pirttiblogi.

      Tähän alustaan oli tosi helppo tutustua ja oli paljon valmiita teemapohjia mistä valita! Hetken vaati tutkimista mutta tosi samat elementit kuin Lilyssäkin ja Blogspotissa, saa valkkailla tuonne sivuun tai alle nuo haluamansa sovellukset jne. Postaukset saa samanlailla ajastettua halutessaan, muokkaaminen samanlaista, helppo lisätä kuvat. Ei vaadi mitään koodaamista tai muuta, ei oo meinaan munkaan atk-taidoy mitään huippuluokkaa.

      Tykkään! Eikä yhden yhtä mainosta :’D

      Like

    • Mä voin myös suositella erittäin lämpimästi WordPress:ia, vaikka vasta pari päivää sitten itse tosiaan muutin Lilysta tänne.

      Mulla on tällä hetkellä pohjana täysin ilmainen versio, mutta jossakin vaiheessa täytynee siirtyä tuohon maksulliseen (tila loppuu tästä käyttöliittymästä kesken). Koin sivuston luomisen aika vaivattomaksi, mutta taustalla lienee erittäin hyvät muistikuvat Bloggerin koodaamisesta. 😀 Ilmaisia, silmää miellyttäviä sivustopohjia oli mielestäni aika paljon ja asetusten muokkaaminen perin yksinkertaista. Myös tekstejä kirjoittaessa tuntuu siltä, että sivusto on luotu bloggaajan tarpeisiin. Plussaa (ainakin) iOS:sa erittäin hyvin toimiva, simppeli sovellus.

      Eli lämmin suositus VALOA-blogilta WordPressille!

      Liked by 1 person

  2. Minäkin löysin Lilystä tänne ja laitoin uuden osoitteen talteen. Hyvältä näyttää tämä blogi. 🙂

    Metsäretkistä: tykkään tehdä sellaisia päivän mittaisia eväsretkiä, joissa jää vielä mahdollisuus edetä fiiliksen mukaan ja voi muuttaa reittisuunnitelmia. Haluaisin tehdä enemmän oikeita vaelluksia, mutta niillä iskee yleensä ennemmin tai myöhemmin kiukku juuri tavaroiden raahaamisen takia. Jonkin verran tosin on helpottanut se, kun on ihan rehellisesti käyttänyt rahaa ja ostanut kunnolliset vaelluskengät, rinkan ja muut varusteet. Ei kiukuta ihan niin paljoa. 🙂

    Like

    • Kiva kun löysit! ❤
      Jooo just tommoset päiväretket on ihania 🙂 Mää tykkään kyllä yöpyäkin siellä ulkona, mutta mieluummin niin että ois se tukikohta kamppeille eka pystytettynä, ja siitä vois sit lähtee seikkailemaan ja palata yöksi takaisin 🙂

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s