Tänä viikonloppuna shamaanikurssille!

20280627_1084824354953415_483108941592891915_o.jpg

julkaistu lily.fi-sivustolla 12.9.2017

Täydentäviin hoitomuotoihin liittyvä kirjakokoelmani vain kasvaa kasvamistaan. Juuri nyt AdLibris-ostoskorissani roikkuu Kivien parantava voima-teos ja mitä luultavimmin klikkaan itseni hyvin pian kohti kassaa. (muoks: Kirjoitettuani viimeisen kappaleen tästä postauksesta olin ohessa tilannut jo sekä tuon kirjan että muutamia kiviäkin..) Tuntuu jotenkin tärkeälle saada tuollaiset käsikirjat ihan omiksi kirjastosta lainaamisen tai netistä lukemisen sijaan, sillä haluan kaikkein mieluiten syventyä kiinnostaviin asioihin nimenomaan oman käsinkosketeltavan kirjan kanssa, jotta saan tehdä marginaalimuistiinpanoja ja alleviivauksia. Kivien energiat, luonnonuskonnot, vanhan kansan parannuskeinot ja minulle rakas riimujen lukeminen ovat varmaan monien mielestä aivan täyttä hevonshaibaa, mutta minusta tämmöiset hommat ovat aina tuntuneet kutsuvilta ja kodikkailta ja luonnollisilta. Kuten aiemmin kirjoitin, on ollut paljon minänhukkaamiskausia, jolloin se sisäinen hörhöni on ollut jossain aivan hukanteillä, mutta juuri nyt minulla on minuin olo tosi pitkään aikaan.

Vaikka fyto-opinnot vievät aika ison osan vapaa-ajastani, en ole malttanut olla järjestämättä itselleni vielä lisääkin opiskeltavaa. Viime viikolla vietin yhden vapaaillan luennolla oppimassa kuun kahden eri rytmin vaikutuksista elämäämme. Tosi mielenkiintoista! Tulevan viikonlopun ohjelmassa on Kangasalla järjestettävä shamanismin peruskurssi ja viimeisimpänä hankintana kirjahyllyyn saapuikin Shamaanin tie-niminen opus, jota on kehuttu mainioksi perusteokseksi shamanismiin liittyen. Kirjan mukaan shamanismia on harjoitettu ainakin 20 000-30 000 vuoden ajan. Vaikka maailmamme kansojen välissä on ollut valtameriä ja tuhansia kilometrejä, on eri kolkkien shamanistisiset menetelmät muodostuneet kuitenkin hyvin samanlaisiksi. Jotain suurta siellä on oltava siis taustalla, kun kaikki luonnonkansojen muinaiset ihmiparantajat ovat toisistaan tietämättä päätyneet käyttämään samankaltaisia, nimenomaan shamanistisia menetelmiä. Olen melkein kirjan puolessa välissä ja täytyy sanoa, että on kyllä semmoista juttua, ettei malttaisi kesken jättää kun alkuun on päässyt.. Ainakin Tampereella tätä opusta löytyy kirjastosta, kandee tsekata!

IMG_20170912_065520.JPG

 “Shamanismi on ikivanha perinne, joka pyrkii huolehtimaan toisten ihmisten hyvinvoinnista, kasvattamaan ihmisen omia henkisiä ja fyysisiä voimavaroja sekä laajentamaan tietoisuutta niin sisäisestä kuin ulkoisestakin maailmasta. Lisäksi shamanismi voi olla kokonaisvaltainen elämys, jossa ihminen löytää uudestaan yhteyden itseensä ja luontoon. “

“Shamaani on mies tai nainen, joka siirtyy halutessaan muuttuneeseen tietoisuuden tilaan päästäkseen yhteyteen tavallisesti kätketyn todellisuuden kanssa ja hyödyntääkseen sitä. Hänen tarkoituksenaan on tällöin hankkia tietoja ja voimaa ja auttaa toisia ihmisiä.”

Michael Harner – Shamaanin tie

Kurssiviikonlopun aikana harjoitellaan shamanistisia tekniikoita ja tehdään ainakin kaksi rumpumatkaa. Mua jännittää tosi paljon se, pysyykö mun keskittymiskyky niin hyvin kasassa, että pystyn visualisoimaan matkan alun ja antautumaan mukaan siihen. Esimerkiksi meditaatioharjoitukset on mulla yleensä aika onnettomia, koska ajatukseni harhailevat niin paljon ja voin ihan hyvin herpaantua miettimään vaikka seuraavan viikon ruokalistaa. Pystynkö todella rummun säestyksellä muuttamaan tietoisuuteni tilaa niin, että pääsen tekemään matkan Yliseen ja Aliseen sekä löytämään voimaeläimeni? Mulla ei ole uskonpuutetta sitä kohtaan, etteikö tämmöiset hommat olisi oikeasti mahdollisia ja todellisia, mutta luotto omaan voimaan on toistaiseksi aika hukassa. Toisaalta shamanismi on kiinnostanut mua vuositolkulla ja koen siihen niin suurta kutsumusta, että luulisi harjoittelulla syntyvän jotain tulosta, vaikkei heti ensimmäiset yritykset onnistuisikaan. Haluaisin oppia aiheesta nimenomaan parantamisen kannalta ja vaikka kaikista ei tule shamaaneja, niin shamanististen menetelmien sanotaan olevan ihan kaikkien halukkaiden ulottuvilla. Kenties opin jotain, mitä voin tulevaisuudessa hyödyntää työssäni.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s