Kohtalon Mordor & lemmikkienpidon etiikka

pupu blogi.JPG

DSC_6112.JPG

julkaistu lily.fi-sivustolla 7.9.2017

Pari vuotta sitten ystäväni serkun kanit saivat poikasia. Ihania, oransseja, puolijättejä luppakorvia. Minä tuijottelin niitä Facebookissa ja totesin, että yhyy, ei meille nyt kyllä ole oikea aika hankkia perheenlisää. Kadehtien tiesin, että yksi tuttu pariskunta haki yhden karvavaaveista luoksensa. Tuo Kanipetteri eli onnellista elämää kunnes se joutuikin tänä kesänä etsimään uutta kotia silloisen omistajaparin toiselle osapuolelle puhjenneen astman vuoksi. Jälleen minä katselin kuvia ja mietin, että yhyy, meidän koirat kyllä varmaan söisi tuon. Kysyin miten kodinetsintä sujuu ja valitettavasti se ei sujunut kovin hyvin. Omistajat olivat hyvin tarkkoja siitä, millaiseen perheeseen kanin suostuisivat luovuttamaan: Ei häkissä nököttäjäksi eikä lapsiperheeseen, vaan aikuisten luo elämään sosiaalista mutta rauhaisaa elämää, jollaiseen se oli tottunut. Jotenkin kummassa keskustelu jatkui ja eskaloitui niin, että Kanipetteri tuotiin meille kylään katsomaan, mitä mieltä koirat uudesta pikkuveljestä mahtaisivat olla. Aluksi ne tietysti hössöttivät kovasti mutta melkein pupua enemmän niitä kiinnosti sen porkkana.. Ensitapaamisen perusteella vaikutti oikeastaan siltä, että ne olettivat pitkäkorvan olevan niinikään koira, jota koitettiin kovasti hakea leikkikaveriksi!

Niinpä meille muutti nyt tiistaina kolmen suuren kanirodun risteytys, kaksivuotias, nelikiloinen pupunen jolle annoimme uudeksi nimeksi Mordor. (Pupu ei nimeään tunne, joten se tuskin vaihdoksesta kärsii.) Herttainen tupuna sai yläkerrasta ihan oman huoneen ja olemme kovasti nyt tutustuneet toisiimme sekä totuttaneet koiria ja pupua toisiinsa. Sujuu hyvin! Mordorin edellisessäkin kodissa oli koiria, joten se osaa suhtautua niihin ilman suurempaa pelkoa – ja se osaa komentaakin niitä tarpeen tullen pamauttamalla lattiaa käpälällään ja murahtamalla matalasti. Muutenkin tämä tapaus on kaniksi ihan hirmuisen rohkea ja sosiaalinen tapaus, joka ei tunnu olevan muutosta moksiskaan! Ihan samanlainen kuin Sandy aikoinaan, sekin kodinvaihtajana luokseni muuttaessaan, asettui vain taloksi saman tien eikä vaikuttanut huomaavankaan että paikka ja ihmiset vaihtuivat. (Nykyään Sämppä on kyllä melkoinen mammantyttö.) Eilen illalla vietettiin perheaikaa koko lauman kesken Mordorin huoneessa Netlixiä katsellen. Lapsukaiset pötköttelivät kuka missäkin ja tulivat vuoronperään rapsutettavaksi, pupu muiden mukana. Koko ajan on tottakai kova vahtiminen siinä, ettei Ruska innoissaan tallaa pupua tai Tessa yhtäkkiä muista, miten se joskus on jahdannut rusakoita ulkona, joten ilman valvontaa ei heitä ikinä tulla jättämään. Tuntuu kuitenkin ihan mahtavalta, että tämä alku on sujunut näin hirveän hienosti ja ilman mitään isompaa hässäkkää. Selkeästi kohtalon pupu, jonka tie meidän luoksemme vain kulki parin vuoden mutkan kautta ♥

PSX_20170907_140136.jpg

Me ollaan päätetty, että meille ei enää tule “tarkoituksella hankittuja” lemmikkejä. Tarkoittaen sitä, että etsiskeltäisiin kasvattajilta tietynrotuisia koiria tai shoppailtaisiin perheenlisäystä eläinkaupasta. Minun lemmikkihistoriaani kuuluu lapsuudenkodin akvaariokalojen ja luppakorvapupun lisäksi kaksitoista kesyrottaa joista jokainen oli hankittu suoraan kasvattajilta, yksi eläinkaupasta ostettu pupu, sekä nämä kolme koiraamme joista yksi on kodinvaihtaja ja kaksi kennelistä valittua. Olen pohtinut lemmikkieläinten tuottamisen eettisyyttä aika paljon ja tuntuuhan se tosi kipeältä, että maailmassa on lukemattomia eläimiä jo valmiiksi vailla koteja, mutta silti tehtaillaan tietynvärisiä ja -näköisiä otuksia ihan vain ihmisten turhamaisuuden miellyttämiseksi. Usein jalostus tapahtuu vieläpä lemmikkien terveyden kustannuksella! Ymmärrän sen, että tietyt koirarodut ovat korvaamattomia apuja tietyissä tehtävissä: Avustajakoirina, huumekoirina, poliisikoirina, pelastajina.. Mutta kun etsinnässä on ihan tavallinen lemmikki, niin ainakaan omat kriteerini eivät enää tule olemaan varsinkaan ulkonäöllisiä, vaan kotia tarjotaan niille jotka sitä todella tarvitsevat ja joiden on mahdollista meidän laumaamme onnellisina sopeutua.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s